Arkisto kohteelle helmikuu, 2009

Fight over FF Fight

Posted in Draama, Suhteet on 28 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Kauaa ei viime kirjoituksesta ehtinyt kulua, kun Koi Kanasta jo tippui postilaatikkoon lisää juoruja. Viimeisimpien huhujen mukaan Tra- ja Bakaconin ohjelmavastaava oli jäänyt lehdelle soittelemaan Kanan livahtaessa elokuviin toistaiseksi tunnistamattomaksi jääneen pojan kanssa. Ovatkohan kummatkin osapuolet yksimielisiä suhteen laadusta, vai kokeeko Kana oikeudekseen ottaa hieman erivapauksia Idolsin tuoman julkisuuden myötä? Tapauksesta kertonut lähde myös vihjasi, että neiti viihtyy peilin ja webkameran edessä päivittäin jopa tunteja, mistä voinee päätellä tämän egon olevan varsin tervettä kokoluokkaa.

Juorut eivät jätä rauhaan myöskään Bakaconia ja sen järjestelyitä. Tällä kertaa niistä hämmentyi Visual Gayn manageri huomatessaan, että kyseisessä tapahtumassa Final Fantasy Fightia järjestävät aivan eri tahot kuin yleensä on totuttu. Tuovatko uudet järjestäjät perinteikkääseen FF Fightiin jotain uutta ja mullistavaa, vai tahrautuuko suosikkiohjelmanumeron maine lopullisesti?

Maineen tahraamisesta puheenollen, Gossipdesun ensisijaisena tai edes toissijaisena tarkoituksena ei ole käsittelemiensä henkilöiden nolaaminen. Tästä syystä pyydänkin, että lukijat pitäytyisivät lähettämästä kovin vanhoja valokuvia tai juorunaiheita, elleivät ne esimerkiksi anna taustaa jollekin hiljattain skeneä kuohuttaneelle sattumukselle. Gossipdesu pyrkii kirjoittamaan nimenomaan ajankohtaisista aiheista, ja kuten osa lukijoista tietääkin jo, menneiden kaivelusta ei yleensä seuraa mitään hyvää. Tuoreita juoruja odotellessa!

Seksuaalista tasavertaisuutta

Posted in Draama, Homoilu, Suhteet on 24 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Viime viikonloppu ja eräät Jyväskylässä pidetyt piskuiset lanit tuottivat yllättävän paljon silminnäkijäjuoruja, vaikka kyseessä ei varsinaisesti Skenen kannalta oleellinen tapahtuma ollutkaan. Paikalla olleet syväkurkut raportoivat Suomen Ateenasta bonganneensa ainakin seuraavaa: Shotacat tekemästä lähempää tuttavuutta Hapankaalin kanssa jopa siinä määrin että sai kuulla asiasta huomauttelua, ja vastaavasti myöhemmin Emokid lääppimässä (kostoksi?) Hapankaalia auton takapenkillä. Hapankaali itse yritti parhaansa mukaan häiritä Epätoivon keskittymistä älylliseen toimintaan, mistä meillä on ensimmäistä kertaa Gossipdesun historiassa kuvallistakin todistusaineistoa. Fanitytöt, nyt saa kirkua:
Hapankaali tekee tuttavuutta Epätoivon kanssa
Pistää tosissaan miettimään, olivatko lanit sittenkin lähinnä peitetarina eeppisille homo-orgioille?

Sitten on taas aika palata Traconin edelleen möyryäviin jälkimaininkeihin. Silminnäkijät nimittäin pääsivät tapahtumassa todistamaan TV:stä tutun Koi Kanan vähemmän aurinkoista käytöstä kun tämä kiroili ja haistatteli Traconin ohjelmavastaavalle. Lieneekö syynä kosto siitä ettei Kana päässytkään pitämään Traconissa ohjelmaa, vai oliko kiukuttelun syynä sittenkin rypyt rakkaudessa – kuuleman mukaan neitokaiset on nähty useaan otteeseen yhdessä enemmän tai vähemmän romanttisissa merkeissä! Gossipdesu ottaa vastaan juoruja tämän parin liikkeistä enemmän kuin mielellään, kovin moni täällä esiintyvistä naamoista ei ole ihan saman kaliiperin julkkis.

Kiitoksia kaikille viime päivinä juoruja lähettäneille, en edes yritä mahduttaa kaikkea yhteen postaukseen. Lisää on siis lähiaikoina tulossa, pysytelkää kuulolla.

Häpeilemätöntä hyväksikäyttöä

Posted in Draama, Politiikka, Talous on 20 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Suomen hengailunnälkäisen animeteinipopulaation huutoihin on viimein vastattu – Nipsun organisoima Cosplay Gaala nimittäin lupaa karsineensa ohjelmistostaan kaiken muun paitsi oleellisen, eli cosplayn ja hengailun. Kilpailujen muikeiden rahapalkintojen ainakin luulisi houkuttavan populaa paikalle, vaikka tapahtuman nimestä elintärkeä con-pääte puuttuukin. Gaalan pääsymaksullisuus ja ohjelman vähyys saa silti epäilemään, onko kyseessä samalla myös yritys nyhtää pahaa-aavistamattomien teinien rahat tapahtumanjärjestäjien takataskuun. Paha asia tämä ei välttämättä ole jos minulta kysytään, mutta plusmiinusnollatuloksella tapahtumia järjestäneet Skenen konkarit saattavat jossain vaiheessa älähtää pahemmankin kerran. Sitä odotellessa…

Yksi näistä konkareista, J. Maukamaa, ehti muuten Traconissa liittyä jo aiemmin mainittuihin Desuconin vapaamatkustajiin – herra nimittäin totesi aikovansa tavalla tai toisella luikerrella sisään ilmaiseksi. Nähtäväksi jää, viittaako tuo luikertelu Phoenix Wrongin viettelemiseen tai johonkin muuhun yhtä mehukkaaseen, vai turvautuuko Maukamaa tylsästi vain hyväksikäyttämään PR-suhteitaan.

Monenlaista vääntöä

Posted in Sekalaiset on 15 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Jo Traconin jälkipyykkiä pestessä kävi selväksi, että Desucon herättää ihmisissä tavallista enemmän intohimoja. Yli-innokkaiden meidojen lisäksi järjestäjät ovat nyt saaneet riesakseen yli-innokkaat ilmaiseksi sisään pyrkijät, kuten tämä sarjakuva havainnollistaa. Voi vain kuvitella, millaista vänkäystä on luvassa itse tapahtuman lipunmyyntitiskillä jos meno on tällaista jo kuukausia etukäteen. Uhkarohkeimmat voivat koettaa onneaan tuossa esitellyn ilmaislippujen hankkimismetodin kanssa, Gossipdesu odottaa tuloksien kuulemista suurella mielenkiinnolla.

Suurella mielenkiinnolla odotetaan myös Desuconissa tapahtuvaa eeppistä kädenvääntökilpailua – viime Animeconissa haastaja Lumi päihitti alfauros Phoenix Wrongin kuuleman mukaan ylivoimaisesti, mikä ilmeisesti on rohkaissut muitakin yrittämään. Tänä vuonna nimittäin Haltiapoju on ottanut asiakseen Wrongin pieksemisen, eikä kyse ole mistään kevyestä uhoamisesta; herra on jopa alkanyt pumpata rautaa tavoitteensa saavuttamiseksi. Katsotaan lähteekö Wrong jälleen conista kotiin häviön katkera kalkki suussaan vai koituuko Haltiapojun uho tämän omaksi turmioksi. Voittajan ego tuskin pääsee kummassakaan tapauksessa pahemmin paisumaan, sillä kummankin oma on jo valmiiksi vähintään auringon kokoinen.

Ystävänpäiväspesiaali

Posted in Suhteet, Talous on 12 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Traconin jälkeen vuorossa onkin jo alkuvuoden toiseksi tärkein parinmuodostustapahtuma: ystävänpäivä. Toistaiseksi ei olla kuultu huhuja siitä kuka viettää ensi lauantain kenenkin kainalossa, mutta toivon mukaan te rakkaat lukijat ehditte korjata tämän vakavan puutteen ennen sitä. Lauantaita odotellessa voi käydä tunnustamassa skenerakkauttaan esimerkiksi Anikin Salaiset ihastukset -ketjussa, jättää anonyymit terveiset Enfant Terriblen ihanimmille lolitoille täällä tai valmistautua Savonlinnassa järjestettävään Shiroconiin. Luvassa on myös iltabileet, joten villeiltä conijuoruilta tuskin voidaan välttyä. Gossipdesu itse juhlii ystävänpäiväänsä hieman erilaisissa merkeissä, joten lukijaraportit ovat jälleen kerran tervetulleita.

Muina uutisina Kota on viimein löytänyt tiensä erinäisille IRC-kanaville ja sitä myöten myös useimpien miespuolisten (ja miksei naispuolistenkin) sydämiin. Jostain syystä juttu tuntuu luistavan parhaiten varattujen skeneuroiden kanssa, josta voinee vetää johtopäätöksiä kahteen suuntaan: joko Kota on nuoresta iästään huolimatta kokenut avionrikkoja, tai kaikki parhaat yksilöt yksinkertaisesti ovat jo varattuja eikä haku päällä olevilla sinkuilla ole täten enää minkäänlaista toivoa.

Toistaiseksi on epäselvää, onko Haltiapoju liittynyt näiden varattujen miesten kunniakkaaseen seuraan, mutta kuuleman mukaan herra ei tule ainakaan viettämään Desucon-öitään yksin. Päästäänköhän conissa myös todistamaan enemmän tai vähemmän tahatonta Soul Eater -yaoishow’ta Lökäpöksyn vakaumuksesta huolimatta?

Hartsilapsissa päitä on puolestaan viime aikoina sekoittanut eräs Ämpäri, joka saa ihmisten itsehillinnän ja rahantajun katoamaan. Toivottavasti kukaan nukkehulluista ei kuitenkaan lysähdä velkataakan alle – luottotiedot olisi vähän noloa menettää parin hartsinpalasen takia.

Uutta pyykkiä koneeseen

Posted in Conijatkot, Homoilu, Suhteet, Tissit on 9 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Yleisön pyynnöstä ja postilaatikkoon kolahdelleista juoruista johtuen Gossipdesu jatkaa Traconin ja sen seurauksien puimista. Kota ei suinkaan ollut ainoa, joka herätti huomiota rintavarustuksellaan – Näkkäri nimittäin joutui kourinnan kohteeksi, keidenpä muiden kuin Haltiapojun ja Lökäpöksyn toimesta! Kuuleman mukaan kyse ei ole mistä tahansa hinkeistä vaan Täydellisistä Tisseistä, joten kukapa sellaisista näppejään erossa malttaisikaan pitää. Lökäpöksy ei omista taipumuksistaan huolimatta kuitenkaan tuntunut arvostavan muiden conikävijöiden kähmintäsessioita, vaan keskeytti raivokkaasti erään D.Gray-man-aiheisen yaoishow’n. Onko neiti tahallaan ilonpilaaja vai ainoastaan siveyden sipuli? Jälkimmäisestä tuskin on kyse, sillä Lökäpöksy ja Haltiapoju katosivat mystisesti cosplay-kisan ajaksi ”jonnekin”, ja viimeiset silminnäkijähavainnot parista tehtiin keskiyön aikaan liikennevaloissa. Roihusiko rakkaus Tampereen yössä vai koituuko välimatka suhteen turmioksi?

Silminnäkijähavaintoja saatiin myös Phoenix Wrongista kourimassa Emokidiä coninjälkeisenä aamuna. Äityivätkö KCS:n jatkot noinkin villeiksi ja homoeroottisiksi, vai olivatko Loliguru ja Shotacat miehilleen niin jäätäviä (ja vastaavasti varsin kiinnostuneita toistensa hiplaamisesta, kuten oikeaan aikaan desuhuoneeseen sattuneet saivat todistaa), että näiden oli pakko tyytyä toistensa syleilyyn? Homoerotiikkaa ei puutu myöskään näistä Wrongin ja Varpusen pullistelukuvista, jotka ovat viimeaikoina levinneet netissä kulovalkean tavoin. Osoittautuuko joku skenevaimoista peitetyttöystäväksi, vai turvautuuko Wrong jälleen kerran naisten suosion kalasteluun yaoitacojen avulla?

Traconin likainen jälkipyykki

Posted in Conijatkot, Draama, Suhteet, Tissit on 8 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Coniviikonloppu villeine jatkoineen on viimein onnellisesti takanapäin minunkin osaltani. Tapahtumarikas con oli antoisa myös bongausten puolesta: kellekään ei liene yllätys, että Haltiapoju ja Lökäpöksy löydettiin toistensa seurasta useaan otteeseen. Tarkkanäköiset saattoivat havaita myös erään Scifisedän jälkikasvunsa kanssa. Gossipdesu onnittelee perheenlisäyksestä näin jälkikäteen, ja toivoo että coneissa saataisiin jatkossa kuulla enemmänkin pienten jalkojen tepsutusta! Myös kertaalleen eronneet Amisauto ja Tuuttuut tuntuivat viihtyneen hyvin yhdessä, onkohan vanha suhde lämpiämässä vai kenties jo lämmennytkin uudemman kerran.

Tunteita tuntui lämmittävän myös Desuconin tuleva meidokahvila – kuuleman mukaan eräs epätoivoinen meidotarjokas ehti lupautua vilauttamaan kyseisen tapahtuman rahastonhoitajalle ryntäitään, mikäli pääsisi kahvilaan tarjoilemaan. Tarina ei kerro, saiko koko desuhuone nauttia neitokaisen sulomuodoista vai käännytettiinkö hänet kohteliaasti pois ennen sen suurempia paljasteluja. Toisaalla Emokidin kuultiin heittelevän rivouksia Kotan tisseistä, ja samalla linjalla jatkoi seuraavana aamuna myös Cosplay Finland Tourin virallinen kisatulossivu. Uskaltautuukohan Kota enää jatkossa bikinit päällä tapahtumiin?

Jeesusconinakin tunnettua Bakaconia ei olla otettu piireissä vastaan aivan yhtä innokkaasti kuin Desuconia meidokahviloineen – Traconin jälkimainingeissa saatiin kuulla Ding-sanin valitteluja Suomen tyhmimpään coniin kohdistuneesta kielteisyydestä. Toivottavasti päivä paistaa vielä Pieksämäellekin!

Hyvin ei aina mene edes Kehittyvien conien Suomella, jos paikan päältä raportoinutta syväkurkkua on uskominen. Yhdistyksen viimeisin kokous nimittäin meni hieman ns. reisille kun conijatkojen mahdollisuudesta villiintyneet desulaiset veivät osan ennakkoilmoittautuneille osallistujille tarkoitetuista ravintolapaikoista, mikä johti kitkeränkatkeraan varjokokoukseen laiminlyötyjen yhdistyksen jäsenten kesken Tampereen yössä. Synnyttääkö välikohtaus lisää varjotapahtumia, vai opitaanko KCS:n sisällä jatkossa pitämään paremmin kiinni yhteisistä sopimuksista?

Pikaetkot

Posted in Conijatkot, Draama, Suhteet on 6 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Tracon lähestyy hurjaa vauhtia, ja olen itsekin alkanut jo pakata tavaroita huomista varten. Myös monet skenen silmäätekevistä ovat Gossipdesun tietojen mukaan virittäytyneet conitunnelmaan hyvissä ajoin: ainakin uusi suosikkiparini Haltiapoju ja Lökäpöksy kuulemma lyöttäytyivät Tampereella yhteen jo tänään. Hapankaali puolestaan vetäytyi tapaamisesta cosplayasunsa huoltoon vedoten, mutta kuka ties taustalla on myös mustasukkaisuutta. Kehkeytyykö tästä vuoden kolmiodraama?

Draamata sitä osaavat muutkin. Gossipdesun informaatiollisia ansioita kovin sanoin arvostellut Mufasa nimittäin onnistui kuulemma hankkimaan itselleen bannit #nipponfeverille kaiveltuaan esille ”liian vanhoja” kuvia kanavan käyttäjistä. Mufasan on aiemminkin tiedetty levittelevän ihmisten kuvia miten sattuu ja missä sattuu, ei taida herra siis aivan ilman juorutendenssejä olla itsekään. Saa nähdä nöyristääkö porttikielto miehen vai jatkaako hän samalla linjalla entistä raivokkaampana.

Conissa nähdään, toivottavasti uusien paljastusten merkeissä!

Menneitä ja tulevia coniskandaaleja

Posted in Conijatkot, Suhteet on 1 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Vaikka blogi on pysynyt hiljaisena miltei viikon ajan, Gossipdesu on silti jatkuvasti kuulolla. Viime päivinä ollaankin päästy todistamaan oikein urakalla Haltiapojun ja Lökäpöksyn kuhertelua julkisilla IRC-kanavilla. Parilla taitaa olla meneillään muutakin kuin cosplayt samasta sarjasta… Toisaalta Lökäpöksy on osoittanut kiinnostustaan myös Työkalun suuntaan, seuraamme innolla tilanteen kehittymistä.

Myös illan toinen, melkoisen sensaatiomainen juoru käsittelee Haltiapojua. Bubukuutin lukijat ehkä muistavatkin maininnan Nekoconin naistenvessasta kuuluneista lisääntymisäänistä, joiden alkuperä kuitenkin jäi lopulta mysteeriksi. Asian tullessa hiljattain uudestaan esille Haltiapoju ei ainakaan kiistänyt osallisuuttaan tapahtuneeseen, vaan suorastaan tunnusti näppiensä olleen pelissä – tavalla tai toisella. Pääsikö joku fanipojista sittenkin tositoimiin vai onko lämpimän oloinen suhde Lökäpöksyyn alkanut jo kesällä? Gossipdesu odottelee innolla lisätietoja ja havaintoja tapahtuneen tienoilta!

Traconiin on jäljellä alle viikko, ja myös Gossipdesu saapuu paikalle katsastamaan menon niin conissa kuin sen kulisseissakin. Aiheutuuko tiukentuneista proppisäännöistä järjestyshäiriöitä ja hämminkiä, kuumentaako cosplay-kisa tunteita talvipakkasellakin tai muodostuuko conissa ja sen jatkoilla uusia pariskuntia? Gossipdesu raportoi conitunnelmat tuoreeltaan, joten pysykää kuulolla!