Juoruja meiltä ja muualta

Kesä ja lomakausi lähestyy jo haikeasti loppuaan, mutta juorut eivät onneksi lopu koskaan. Aivan ensimmäiseksi Gossipdesu haluaa julkaista viimeisintä blogikirjoitustaan koskevan vastineen, jonka lähettäjänä on imagostaan huolissaan oleva Kehittyvien conien Suomi ry. Vastineen voit lukea klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Jäljelle jää enää kysymys, onko KCS myynyt sielunsa ”kenen kaljoja juot, sen lauluja laulat” -tyyppisellä sopimuksella, vai pysyykö yhdistys jatkossakin riippumattomana ja lahjomattomana.

Sitten hieman kansainvälisempiä tuulahduksia. Suomen WCS-edustajista se rintavampi valitteli taannoin, kuinka kurjaa on missata Suomeen saapuvan Lady Gagan keikka World Cosplay Summitiin liittyvän japaninmatkan takia. Nyt mahtaa harmittaa tuplasti enemmän, sillä Suomen edustusjoukkueen puvut eivät päässeet palkintosijoille ja pariskunta palaa kotiin tyhjin käsin – tosin yhtä kokemusta rikkaampana. Ehkä onni suosii paremmin ensi vuonna, olihan Suomi nyt mukana kisassa vasta ensimmäistä kertaa.

Epätoivon matka nousevan auringon maahan on puolestaan vasta edessä, mutta miten käy Desuconista mukaan tarttuneelle ihailijalle? Tuoko herra sittenkin Japanista mukanaan itselleen viehättävän waifun, vai palkitaanko ihailijatytön kärsivällinen odotus kun Epätoivo tammikuussa palaa reissultaan? Gossipdesu seuraa tilannetta innolla.

Loppuun vielä onnittelut eräälle Kupolin ylläpitäjälle ja tämän nukkemaailmassa vaikuttavalle vaimokkeelle kihlauksen johdosta! Ehkä Gossipdesu vielä joskus pääsee raportoimaan myös ihanista satuhäistä, tai edes maistraatissa tapahtuneesta pikatoimituksesta, kuten Mufasan kohdalla aikanaan kävi.

Mainokset

4 vastausta to “Juoruja meiltä ja muualta”

  1. No huhhuh. Lady GaGan keikka tärkeämpi kuin japaninmatka? Pffff, todennäköisesti New Yorkin neiti ilmestyy suomeen uudestaan. Japaninmatka voi monelle tulla vain kerran.

  2. tuplalol Says:

    ^ nohnoh, eiköhän se todennäköisempää ole, että viimeistään kun ihminen pääsee töihin, tällä on jossakin välissä varaa siihen japaninmatkaan, jonne voi lähtiä perjaatteessa koska tahansa. Kun taas ”isojen nimien” kuten lady gagan tällä hetkellä, tuleminen suomeen ei ole yhtään varma juttu 😀

  3. Miks tänne ei oo tullu aikoihin uusia juoruja?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: