Archive for the Conijatkot Category

Long time no ABC

Posted in Conijatkot, Draama, Sekalaiset on 4 lokakuun, 2009 by gossipdesu

Syksy on saapunut, vuoden conit ja muut kissanristiäiset tältä erää ohitse. Gossipdesun viime kuukausien hiljaiselolle on kuitenkin muitakin päteviä selityksiä, kuten se että MTV3:n uutiset yrittää kovasti päästä Gossipdesuksi Gossipdesun paikalle. Toivottavasti kuulemme Kookoksesta jatkossakin herkullisia paljastuksia, Gossipdesu ainakin seuraa niitä innolla.

Jotain säpinää on toki ollut myös Koi Kanan surullisenkuuluisan tanssiryhmän sisällä, mutta kehotan lukijoita virittäytymään tälle taajuudelle yksityiskohtaisempia paljastuksia varten.

Myös hieman vanhemmat juorut puhuttavat yhä. Silminnäkijähavaintojen mukaan Visual Gay nautti Cosplaygaalan kaatajaisiin tarkoitetuista kurkunkostukkeista jo hyvissä ajoin ennen varsinaisia kaatajaisia, parhaaseen rokkitähtityyliin. Villeimpien huhujen mukaan säestysryhmän siirryttyä jatkoille mukana juhlimassa oli myös muutama alaikäinen – toivottavasti näiden kurkusta ei viisasten juoma virrannut alas samaan tahtiin kuin Visual Gayn jäsenillä…

Lisää silminnäkijähavaintoja ja muita luotettavia lähteitä tarvitaan jatkossakin. Gossipdesu kaipaa nyt juoruja kipeämmin kuin koskaan, ja tässä juuri sinä voit olla suureksi avuksi! Gossipdesu haastaakin kaikki lukijansa kertomaan hauskoista sattumista, mielenkiintoisista bongauksista ja ylipäätään mistä tahansa jakamisen arvoisesta. Osoite on vanha tuttu gossipdesu@gmail.com. Muistakaa, juoruilu on hyvästä!

Animecon-kooste

Posted in Conijatkot, Draama, Sekalaiset, Talous on 21 heinäkuun, 2009 by gossipdesu

Jos ehditte luulla, että Animeconin tapahtumat olisivat myös jääneet Animeconiin, olitte väärässä. Tapahtumassa pohdittiin muun muassa, miten paljastava cosplayasu päällä saa julkisilla paikoilla kulkea (Gossipdesu ainakin vaatii vähemmän vaatteita ja enemmän tissejä näkyville), ja sunnuntaina saattoi bongata lavalta hieman morgon efter -tunnelmissa olleen cosplay-kilpailun juontajaparivaljakon, vaikka juontaminen luonnollisesti hoituikin jo vanhalla rutiinilla.

Toiset eivät kuitenkaan tyytyneet nauttimaan viisasten juomaa pelkästään jatkoilla. Kuuleman mukaan Kehittyvien conien Suomen päämiehet kävivät nimittäin juomassa salaisen yhteistyökumppanin kanssa conin aikana edustuskaljat – yhdistyksen laskuun tietysti. Saa nähdä, ohjataanko valtaosa seuraavan Desuconin tuloista näiden ja tulevien edustusjuomien maksamiseen.

Huomattavasti heikommassa rahatilanteessa tuntui tapahtumassa olevan Koi Kana Candy Love -ryhmänsä kanssa. Neitojen maasta löytämä kymmenen euron seteli aiheutti suuremman luokan kissatappelun, jonka päätteeksi itse päälaulaja päätti repiä kiistaa aiheuttaneen maksuvälineen pieniksi palasiksi. Huhujen mukaan välikohtaus johti myös erään Candy Loven jäsenen eroamiseen ryhmästä.

Nosturin iltabileet synnyttivät sitten täysin omanlaistaan draamaa, kun Visual Gay unohti FFFightin taustamusiikiksi tarkoitetun CD:n Nosturin laitteisiin, mikä mahdollisti taistelujen jatkamisen vielä virallisen osuuden jälkeenkin. Joidenkin lähteiden mukaan kyseinen show olisi ollut jopa luvaton, mutta ainakaan järjestysmiehet eivät repineet taistelijoita alas lavalta ja yleisöllä tunti olevan edelleen hauskaa. Pyrkiikö joku Visual Gayksi Visual Gayn paikalle, vai onko fightin järjestäjällä loppupeleissä edes mitään merkitystä jos lopputulos on kuitenkin aina sama?

Desu desu vol.2

Posted in Conijatkot, Suhteet on 13 kesäkuun, 2009 by gossipdesu

Gossipdesu seisoo Desuconin raunioilla jälleen, tällä kertaa parisuhdepuolella. Hiljattain vakiintuneen pariskunnan, Työkalun ja Näkkärin, käytös oli Lahdessa nimittäin varsin jännittävää seuratttavaa: Työkalu suhtautui huomattavan negatiivisesti niin siippansa yrityksiin nostella painavia esineitä kuin tämän alkoholinjuontiin lauantain jatkobileissäkin. Moisen päälle vielä ajoittainen Näkkärin vatsan taputtelu ja neidin ilmiselvä nolostuminen infotiskillä heitetyn vauvaläpän johdosta, ja Gossipdesu on valmis tekemään johtopäätöksensä. Olisiko kaiken tämän perusteella odotettavissa ensi vuoden Desuun pieniä ruuvimeisseleitä?

Vanhojen suhteiden lisäksi Desucon on mahdollisesti onnistunut myös edesauttamaan uusien syntyä. Epätoivo sai conissa luentonsa päätteeksi viestilapun eräältä nimettömäksi jääneeltä tytöltä, ja muutamaa päivää myöhemmin herran sähköpostilaatikossa komeili jo treffikutsu. Vaihtaako vannoutunut moesetä viimein 2D-tytöt oikeisiin, vai jääkö Epätoivosta ilmeisen kiinnostunut naisihminen lopulta nuolemaan näppejään?

Lapuilla ja sähköposteilla ehdottelu on kuitenkin kesyä, mitä tulee jo viime päivityksessä mainitun Furuyan käytökseen. Saunomispyyntöjen lisäksi herra oli valmis ottamaan naispuolisia conivieraita myös hotellihuoneeseensa yöksi, mikäli huhut pitävät paikkansa. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ole raportoinut villistä yöstä kunniavieraissviitissä, vaan kuuleman mukaan Furuyan tarjouksista kieltäydyttiin varsin kohteliaaseen sävyyn.

Desu desu vol.1

Posted in Conijatkot, Sekalaiset on 9 kesäkuun, 2009 by gossipdesu

Desuconin päättyminen aiheutti heti piikin Gossipdesun kävijämäärään, joten täytynee antaa lukijoille jotain vastinetta F5:n hakkaamiselle.

Kunniavieraista nimekkäin eli Tooru Furuya veti naisia ympärilleen kuin hunaja kärpäsiä – myös saunaan asti. VIP-saunomisesta Furuyan kanssa pääsivät nauttimaan ainakin Heppatyttö ja Päätähti, joita seiyuukuningas innostui myöhemmin jopa halailemaan suihkussa. Neiti X puolestaan uskaltautui sekasaunaan vasta myöhemmin illalla muiden järkkäreiden kanssa.

Saunominen taisi muutenkin vapauttaa järkkäriporukkaa estoistaan, sillä itse conin pääjärjestäjä Phoenix Wrong joutui pysäyttämään saunalta Vesijärveen matkanneen kolmen hengen pyyheletkajenkan. Huhu ei valitettavasti kerro keitä nuo matkalaiset olivat, tai seurasiko välikohtauksesta sanktioita.

Juoruajien ennakkoarvelut osuivat oikeaan, eikä Koi Kanaa nähty koko viikonloppuna mailla halmeilla. Onneksi herra Furuya vastasi ammattimaisesta esiintymisestä koko lauantain ajan niin vetävästi, että tuskin edes fanit jäivät kaipaamaan. Ääninäyttelijäveteraani myös näytti Love Hotelin bileissä että japanilaisilla on parhaat bileet – kunniavieraat tanssivat koko illan kuin viimeistä päivää, siinä missä esimerkiksi Hapankaali kommentoi jatkojen tanssimahdollisuuksia varsin tympein sanakääntein.

Tämä ei jää tähän – Gossipdesu odottaa lisää kuvallista ja sanallista antia Desuconin tiimoilta lähipäivien aikana.

Kuinkas sitten kävikään

Posted in Conijatkot, Draama, Homoilu, Suhteet on 23 toukokuun, 2009 by gossipdesu

Baariconin jälkimainingit ja jälkimaininkien jälkimainingit ovat juuri niin mehukkaita kuin tältä porukalta sopii odottaa. Heppatyttö sai viikonlopun jälkeen pettyä karvaasti, kun Päätähti paljasti todelliset värinsä pelästymällä tämän ehdottelusta, vaikka oli aiemmin viihtynyt tämän kimpussa kuin sika limpussa. Kiinnostiko tyttöjen pussailu sittenkin vain poikiennarraamismielessä, vai sumensiko väkijuomien nauttiminen arvostelukyvyn?

Toiset ovat olleet hieman onnekkaampia conisaaliidensa suhteen. Työkalun on kuultu laiminlyöneen tärkeitä desuvastuutehtäviään Näkkärin vuoksi, joten suhde ei ainakaan ole ollut viilenemään päin. Toivottavasti herra kuitenkin ehtii lemmenseikkailuiltaan myös työskentelemään, etteivät viimeiset valmistelut jää täysin muiden harteille.

Haltiapoju on taas hämmentänyt naisia tempauksillaan. Facebookia seuraavat tietävät kertoa, että herra oli listannyt kyseisellä sivulla epäilyttävännimisen amerikkalaisneidon tyttöystäväkseen. Kuuleman mukaan kyseessä oli pelkkä harmiton pila, mutta voimme vain arvailla, suhtautuuko Lökäpöksy tällaisiin piloihin kovin suopeasti.

Mikä tapahtui Wäiskissä, ei pysy Wäiskissä

Posted in Conijatkot, Homoilu, Suhteet on 21 toukokuun, 2009 by gossipdesu

Viikko sitten ravintolalaiva Wäiskissä pidetyssä Baaricon II:ssa sattui ja tapahtui useammankin postin edestä, mutta Gossipdesu palkitsee uskolliset lukijansa kunnon kertajuorupommituksella. Erityisen suuri kiitos kuuluu tietysti coniraportin kirjoittaneelle, ei-niin-nimettömälle ilmiantajalle, tätä lisää!

Baariconin isä Phoenix Wrong on esittänyt tapahtuman yhdeksi tavoitteeksi yksinäisten nörttien pariutumisen, ja tällä kertaa ei ensimmäisen Baariconin jäykkyydestä ollut tietoakaan. Illan tapahtumista puhutuin on luonnollisesti ollut Työkalun ja Näkkärin suhde – nämä kun viihtyivät koko illan tiiviisti sylikkäin, ja alkoivat jo harkita privaattijatkoja Näkkärin asunnolla. Pariskunta päätyi lopulta Lumin luokse nukkumaan, toisissaan kiinni tietysti. Työkalu oli kuuleman mukaan illan sotasaaliistaan niin haltioissaan että unohti reppunsakin Wäiskiin. Yhteiselo jatkui samana viikonloppuna Euroviisujen ja romanttisten illalllisten merkeissä Näkkärin kämpillä, eikä Työkalua oikeassa majapaikassaan Lumin luona juurikaan näkynyt. Toivottavasti suhde jatkuu yhtä kuumana jatkossakin!

Yaman puheenjohtajalla puolestaan oli conin ajan pahemman puoleinen identiteettikriisi – herra kun ravasi useampaan otteeseen naisten vessassa. Arvailtavaksi jää, saako skene pian jälleen yhden mtf-meidon, vai rinnastiko herran puheenjohtaja itsensä vessanovessa komeilleeseen Stalinin kuvaan.

Erääseen toiseen kuuluisaan valtionjohtajaan itseään usein verranneen Phoenix Wrongin nimettömässä keikkuva kihlasormus taisi illan aikana vaikuttaa lakimiesystävämme suosioon – nimittäin negatiivisesti. Herra yritti illan aikana iskeä tyttöporukoita esittämällä mielipiteitään japanilaisesta pornografiasta ja tarjoamalla drinkkejä, mutta neitonen toisensa perään kieltäytyi kohteliaasti. Lopulta Wrong huomasi ilmapiirin muuttuneen itselleen epäsuotuisaksi, ja poistui paikalta nolona käyttäen työaamua tekosyynään.

Show’n varastikin illan aikana Goottisieni, joka oli etkojen aikana päässyt varsin hyvään kuntoon ja päätyi täten jo alkuillasta nojaamaan posliinialttarin äärelle. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan vienyt herran juhlimishaluja tai vähentänyt tämän vetovoimaa vaan päinvastoin: niin Visual Gayn ainoa naisjäsen Heppatyttö kuin illan Päätähtikin yrittivät kiinnittää tämän huomiota ja turvautuivat lopulta siihen kaikkein vanhimpaan kikkaan eli toistensa nuolemiseen. Goottisieni ei kuitenkaan tuntunut lämpiävän, mutta tytöt jatkoivat seuraavana päivänä samaa touhua Lumin krapulaklinikalla. Olikohan tarkoituksena edelleen Sienen lämmittely, vai huomasivatko he edellisenä iltana että tyttöjen kesken puuhaaminen on oikeastaan hauskempaa?

Tyttörakkaus kukoisti Wäiskissä myös Lihakoukun ja Herukan välillä. Nipsu ehti jo toivoa kuumaakin kuumempaa threesomea, mutta Lihakoukku päätti poistua takavasemmalle viimeiseen bussiin. Pettynyt Nipsu suunnitteli kotimatkalla puolustuskyvyttömän nuoren otakupojan iskemistä bussipysäkiltä, mutta Herukan murhaava katse sai herran onneksi toisiin aatoksiin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Gossipdesu on saanut jo kuulla hieman vihiä illan aikana syntyneiden suhteiden kohtalosta, mutta niistä lisää ensi kerralla!

Bakacon-reportaasi

Posted in Conijatkot, Draama, Tissit on 1 toukokuun, 2009 by gossipdesu

Tätä postausta on varmasti itse kukin odotellut kieli pitkällä – kävijämääränsä puolesta Tyhmäcon kun ylsi luultavasti samankaltaisiin lukemiin viimevuotisen Kirsikankukkaconin kanssa, eikä läheskään kaikilla siis ole omakohtaista kokemusta Pieksämäen kommelluksista. Onneksi Gossipdesu pelastaa! Kuten aiemmin jo vihjailtiin, oli conin ohjelmavastaava todellakin tuntunut keskittyvän lähinnä itselleen mieluisten ohjelmanumeroiden (yaoi + Koi Kana) säätämiseen ja jättänyt kaiken muun joko hoitamatta tai muiden niskoille. Tämän sai tuta nahoissaan myös kansainvälisestikin menestynyt tanssiryhmä FinnPARAnoids; kun neidot huomasivat saaneensa ennakkoon aivan väärää tietoa ohjelmien alkamisajoista, ehtivät nämä hädin tuskin vaihtaa esiintymisasut ylleen ennen ohjelmanumeronsa alkamista.

Hieman kiire taisi tulla myös pusupiiripaneelin järjestäjille, sillä edes psykologiantaidoistaan tunnettu Vaha ei ollut saanut paikalle yhtään autenttista rinkinuohoajaa. Paneelissa Akurokujen oikeuksia puolustanut hiusihme paljasti nimittäin itse myöhemmin ainoastaan ”näytelleensä” ohjelmanumeron ajan.

Aivan puhtaita jauhoja pussissaan ei tainnut olla Desuconinkaan porukoilla – huhujen mukaan nämä käyttivät markkinoinnissa apuna Skenen cosplayvalioita Näkkäriä ja Hapankaalia, ja liput menivät kuin kuumille kiville. Silminnäkijähavaintojen mukaan koko conin parhaat bileet löytyivät muutenkin varsin ironisesti juuri desuhuoneesta, jonka kattoon asti noussut tunnelma pysyi yllä baarijatkoillakin aina pikkutunneille saakka. Myös Gossipdesun suosikkipari Haltiapoika ja Lökäpöksy bongattiin kyseisiltä jatkoilta varsin tiiviissä tunnelmissa.

Kuuleman mukaan kuvien lisäksi paikan päältä otettiin myös ”yksityistä” videomateriaalia, jota on conin jälkeen jaettu vain harvoille ja valituille. Löytyykö nauhalta skandaalipaljastuksia, privaattipusupiiri vai kenties jotain vieläkin shokeeraavampaa, jos se on kerran päätetty pitää vain pienen piirin tietona? Itse Bakaconissa ei kuuleman mukaan nähty yhtään julkista pusupiiriä, joten jollainhan se on pitänyt paikata. Lisävihjeitä odotellessa!

Tyhmäilyä tiedossa

Posted in Conijatkot, Draama, Homoilu on 24 huhtikuun, 2009 by gossipdesu

Lähtölaskenta Suomen tyhmimpään animetapahtumaan on käytännössä ohi, Bakaconhan alkaa Pieksämäen (toivottavasti) aurinkoisessa kaupungissa oikeastaan jo tänään! Aivan ilman välikohtauksia ei conin järjestäminen ole sujunut. Ennakkoarvelujen mukaan conin ohjelmavastaava ei nimittäin välttämättä ole ollut aivan tehtäviensä tasalla, ja neiti itse on osoittanut nämä luulot aivan oikeiksi toimittamalla coniteassa lähinnä tyhjää. Onko tämä viimeinen naula neidin tapahtumanjärjestämisarkkuun, vai aikooko tämä jatkossakin jatkaa conien torpedoimista organisointikyvyillään?

Hieman erilaisesta ”torpedoimisesta” saattaa olla kyse Työkalun ja Hapankaalin matkatessa kohti conia. Kuuleman mukaan herrasmiehet ovat sopineet tapaamisia conijunan vessaan, ja loput voinee itse kukin päätellä itse. Nähtäväksi jää, jatkuuko sodomiitteily itse Jeesuksen siunaamalla Bakaconin maaperällä ja kehkeytyykö tästäkin conista kenties yksi suuri pusupiiri.

Gossipdesu on muuten viime aikoina saanut postilaatikkoonsa huolestuttavan vähän huhumateriaalia, mikä on tietysti johtanut huomattavasti harventuneeseen päivitystahtiin. Blogi on jo parissa kuukaudessa onnistunut vakiinnuttamaan itselleen uskollisen lukijakunnan, mutta Gossipdesun tulevaisuus on vaakalaudalla jos juorut ehtyvät ennen aikojaan. Mehukkaimpia con- ja muita juoruja odotellessa!

Uutta pyykkiä koneeseen

Posted in Conijatkot, Homoilu, Suhteet, Tissit on 9 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Yleisön pyynnöstä ja postilaatikkoon kolahdelleista juoruista johtuen Gossipdesu jatkaa Traconin ja sen seurauksien puimista. Kota ei suinkaan ollut ainoa, joka herätti huomiota rintavarustuksellaan – Näkkäri nimittäin joutui kourinnan kohteeksi, keidenpä muiden kuin Haltiapojun ja Lökäpöksyn toimesta! Kuuleman mukaan kyse ei ole mistä tahansa hinkeistä vaan Täydellisistä Tisseistä, joten kukapa sellaisista näppejään erossa malttaisikaan pitää. Lökäpöksy ei omista taipumuksistaan huolimatta kuitenkaan tuntunut arvostavan muiden conikävijöiden kähmintäsessioita, vaan keskeytti raivokkaasti erään D.Gray-man-aiheisen yaoishow’n. Onko neiti tahallaan ilonpilaaja vai ainoastaan siveyden sipuli? Jälkimmäisestä tuskin on kyse, sillä Lökäpöksy ja Haltiapoju katosivat mystisesti cosplay-kisan ajaksi ”jonnekin”, ja viimeiset silminnäkijähavainnot parista tehtiin keskiyön aikaan liikennevaloissa. Roihusiko rakkaus Tampereen yössä vai koituuko välimatka suhteen turmioksi?

Silminnäkijähavaintoja saatiin myös Phoenix Wrongista kourimassa Emokidiä coninjälkeisenä aamuna. Äityivätkö KCS:n jatkot noinkin villeiksi ja homoeroottisiksi, vai olivatko Loliguru ja Shotacat miehilleen niin jäätäviä (ja vastaavasti varsin kiinnostuneita toistensa hiplaamisesta, kuten oikeaan aikaan desuhuoneeseen sattuneet saivat todistaa), että näiden oli pakko tyytyä toistensa syleilyyn? Homoerotiikkaa ei puutu myöskään näistä Wrongin ja Varpusen pullistelukuvista, jotka ovat viimeaikoina levinneet netissä kulovalkean tavoin. Osoittautuuko joku skenevaimoista peitetyttöystäväksi, vai turvautuuko Wrong jälleen kerran naisten suosion kalasteluun yaoitacojen avulla?

Traconin likainen jälkipyykki

Posted in Conijatkot, Draama, Suhteet, Tissit on 8 helmikuun, 2009 by gossipdesu

Coniviikonloppu villeine jatkoineen on viimein onnellisesti takanapäin minunkin osaltani. Tapahtumarikas con oli antoisa myös bongausten puolesta: kellekään ei liene yllätys, että Haltiapoju ja Lökäpöksy löydettiin toistensa seurasta useaan otteeseen. Tarkkanäköiset saattoivat havaita myös erään Scifisedän jälkikasvunsa kanssa. Gossipdesu onnittelee perheenlisäyksestä näin jälkikäteen, ja toivoo että coneissa saataisiin jatkossa kuulla enemmänkin pienten jalkojen tepsutusta! Myös kertaalleen eronneet Amisauto ja Tuuttuut tuntuivat viihtyneen hyvin yhdessä, onkohan vanha suhde lämpiämässä vai kenties jo lämmennytkin uudemman kerran.

Tunteita tuntui lämmittävän myös Desuconin tuleva meidokahvila – kuuleman mukaan eräs epätoivoinen meidotarjokas ehti lupautua vilauttamaan kyseisen tapahtuman rahastonhoitajalle ryntäitään, mikäli pääsisi kahvilaan tarjoilemaan. Tarina ei kerro, saiko koko desuhuone nauttia neitokaisen sulomuodoista vai käännytettiinkö hänet kohteliaasti pois ennen sen suurempia paljasteluja. Toisaalla Emokidin kuultiin heittelevän rivouksia Kotan tisseistä, ja samalla linjalla jatkoi seuraavana aamuna myös Cosplay Finland Tourin virallinen kisatulossivu. Uskaltautuukohan Kota enää jatkossa bikinit päällä tapahtumiin?

Jeesusconinakin tunnettua Bakaconia ei olla otettu piireissä vastaan aivan yhtä innokkaasti kuin Desuconia meidokahviloineen – Traconin jälkimainingeissa saatiin kuulla Ding-sanin valitteluja Suomen tyhmimpään coniin kohdistuneesta kielteisyydestä. Toivottavasti päivä paistaa vielä Pieksämäellekin!

Hyvin ei aina mene edes Kehittyvien conien Suomella, jos paikan päältä raportoinutta syväkurkkua on uskominen. Yhdistyksen viimeisin kokous nimittäin meni hieman ns. reisille kun conijatkojen mahdollisuudesta villiintyneet desulaiset veivät osan ennakkoilmoittautuneille osallistujille tarkoitetuista ravintolapaikoista, mikä johti kitkeränkatkeraan varjokokoukseen laiminlyötyjen yhdistyksen jäsenten kesken Tampereen yössä. Synnyttääkö välikohtaus lisää varjotapahtumia, vai opitaanko KCS:n sisällä jatkossa pitämään paremmin kiinni yhteisistä sopimuksista?