Archive for the Draama Category

Long time no ABC

Posted in Conijatkot, Draama, Sekalaiset on lokakuu 4, 2009 by gossipdesu

Syksy on saapunut, vuoden conit ja muut kissanristiäiset tältä erää ohitse. Gossipdesun viime kuukausien hiljaiselolle on kuitenkin muitakin päteviä selityksiä, kuten se että MTV3:n uutiset yrittää kovasti päästä Gossipdesuksi Gossipdesun paikalle. Toivottavasti kuulemme Kookoksesta jatkossakin herkullisia paljastuksia, Gossipdesu ainakin seuraa niitä innolla.

Jotain säpinää on toki ollut myös Koi Kanan surullisenkuuluisan tanssiryhmän sisällä, mutta kehotan lukijoita virittäytymään tälle taajuudelle yksityiskohtaisempia paljastuksia varten.

Myös hieman vanhemmat juorut puhuttavat yhä. Silminnäkijähavaintojen mukaan Visual Gay nautti Cosplaygaalan kaatajaisiin tarkoitetuista kurkunkostukkeista jo hyvissä ajoin ennen varsinaisia kaatajaisia, parhaaseen rokkitähtityyliin. Villeimpien huhujen mukaan säestysryhmän siirryttyä jatkoille mukana juhlimassa oli myös muutama alaikäinen – toivottavasti näiden kurkusta ei viisasten juoma virrannut alas samaan tahtiin kuin Visual Gayn jäsenillä…

Lisää silminnäkijähavaintoja ja muita luotettavia lähteitä tarvitaan jatkossakin. Gossipdesu kaipaa nyt juoruja kipeämmin kuin koskaan, ja tässä juuri sinä voit olla suureksi avuksi! Gossipdesu haastaakin kaikki lukijansa kertomaan hauskoista sattumista, mielenkiintoisista bongauksista ja ylipäätään mistä tahansa jakamisen arvoisesta. Osoite on vanha tuttu gossipdesu@gmail.com. Muistakaa, juoruilu on hyvästä!

Mainokset

Animecon-kooste

Posted in Conijatkot, Draama, Sekalaiset, Talous on heinäkuu 21, 2009 by gossipdesu

Jos ehditte luulla, että Animeconin tapahtumat olisivat myös jääneet Animeconiin, olitte väärässä. Tapahtumassa pohdittiin muun muassa, miten paljastava cosplayasu päällä saa julkisilla paikoilla kulkea (Gossipdesu ainakin vaatii vähemmän vaatteita ja enemmän tissejä näkyville), ja sunnuntaina saattoi bongata lavalta hieman morgon efter -tunnelmissa olleen cosplay-kilpailun juontajaparivaljakon, vaikka juontaminen luonnollisesti hoituikin jo vanhalla rutiinilla.

Toiset eivät kuitenkaan tyytyneet nauttimaan viisasten juomaa pelkästään jatkoilla. Kuuleman mukaan Kehittyvien conien Suomen päämiehet kävivät nimittäin juomassa salaisen yhteistyökumppanin kanssa conin aikana edustuskaljat – yhdistyksen laskuun tietysti. Saa nähdä, ohjataanko valtaosa seuraavan Desuconin tuloista näiden ja tulevien edustusjuomien maksamiseen.

Huomattavasti heikommassa rahatilanteessa tuntui tapahtumassa olevan Koi Kana Candy Love -ryhmänsä kanssa. Neitojen maasta löytämä kymmenen euron seteli aiheutti suuremman luokan kissatappelun, jonka päätteeksi itse päälaulaja päätti repiä kiistaa aiheuttaneen maksuvälineen pieniksi palasiksi. Huhujen mukaan välikohtaus johti myös erään Candy Loven jäsenen eroamiseen ryhmästä.

Nosturin iltabileet synnyttivät sitten täysin omanlaistaan draamaa, kun Visual Gay unohti FFFightin taustamusiikiksi tarkoitetun CD:n Nosturin laitteisiin, mikä mahdollisti taistelujen jatkamisen vielä virallisen osuuden jälkeenkin. Joidenkin lähteiden mukaan kyseinen show olisi ollut jopa luvaton, mutta ainakaan järjestysmiehet eivät repineet taistelijoita alas lavalta ja yleisöllä tunti olevan edelleen hauskaa. Pyrkiikö joku Visual Gayksi Visual Gayn paikalle, vai onko fightin järjestäjällä loppupeleissä edes mitään merkitystä jos lopputulos on kuitenkin aina sama?

Lomalukemista

Posted in Cosplay, Draama, Suhteet on heinäkuu 4, 2009 by gossipdesu

Gossipdesukin on pitänyt hiukan kesälomaa kauden conien välissä, mutta nyt on taas aika palata kesälaitumilta juorujen pariin. Tällä kertaa kohua on aiheuttanut eräs suomalainen cosplaybeibe, joka on monesti vannonut asujensa ja ulkonäkönsä parantelussa Photoshopin nimeen. Ilmeisesti tuo metodi osoittautui niin tehokkaaksi, että neiti päätti lopulta shoopata itselleen jopa kokonaan uuden cosplayasun. Valppaat kanssaharrastajat huomasivat vilpin varsin sukkelasti, ja sittemmin neiti onkin poistanut kaikki kuvansa Irc-Galleriassa, jossa koko tempaus toeutettiin. Mietittäväksi jää, oliko kyseessä ovela rölläys vai epätoivoinen yritys kalastella huomiota cosplaypiireistä.


Oikealla japanilaiscossaaja Satou, vasemmalla kotoinen sankarittaremme. Ajan kuluksi voitte koettaa etsiä kuvista viisi eroavaisuutta, sen enempää niitä tuskin löytyykään.

Kultakutri puolestaan on hiljattain todennut että mitä serkumpi, sitä herkumpi – nimittäin Työkalun serkku. Aiemmin keväällä Kultakutri onnistui houkuttelemaan tämän mukaan Yaman aktiviteetteihin, minkä jälkeen neidistä tulikin lähestulkoon vakikalustoa yhdistyksen kerhohuoneella. Pian selvisi, että houkuttimena ei niinkään ollut Yaman hieno yhteishenki kuin sen komea puheenjohtaja, jota tämä oli alkanut salaa tapailla. Gossipdesu ei ole varma tarkoittaako salaa tapailu tässä yhteydessä lähinnä salaa Työkalulta, sillä kuuleman mukaan herralla ei ainakaan vielä jokin aika sitten ollut vähäisintäkään käsitystä serkkunsa puuhasteluista, hienovaraisista vihjailuyrityksistä huolimatta.

Kuinkas sitten kävikään

Posted in Conijatkot, Draama, Homoilu, Suhteet on Touko 23, 2009 by gossipdesu

Baariconin jälkimainingit ja jälkimaininkien jälkimainingit ovat juuri niin mehukkaita kuin tältä porukalta sopii odottaa. Heppatyttö sai viikonlopun jälkeen pettyä karvaasti, kun Päätähti paljasti todelliset värinsä pelästymällä tämän ehdottelusta, vaikka oli aiemmin viihtynyt tämän kimpussa kuin sika limpussa. Kiinnostiko tyttöjen pussailu sittenkin vain poikiennarraamismielessä, vai sumensiko väkijuomien nauttiminen arvostelukyvyn?

Toiset ovat olleet hieman onnekkaampia conisaaliidensa suhteen. Työkalun on kuultu laiminlyöneen tärkeitä desuvastuutehtäviään Näkkärin vuoksi, joten suhde ei ainakaan ole ollut viilenemään päin. Toivottavasti herra kuitenkin ehtii lemmenseikkailuiltaan myös työskentelemään, etteivät viimeiset valmistelut jää täysin muiden harteille.

Haltiapoju on taas hämmentänyt naisia tempauksillaan. Facebookia seuraavat tietävät kertoa, että herra oli listannyt kyseisellä sivulla epäilyttävännimisen amerikkalaisneidon tyttöystäväkseen. Kuuleman mukaan kyseessä oli pelkkä harmiton pila, mutta voimme vain arvailla, suhtautuuko Lökäpöksy tällaisiin piloihin kovin suopeasti.

Pikakatsaus

Posted in Draama, Politiikka, Tissit on Touko 9, 2009 by gossipdesu

Jeesusconin ohjelmavastaavan mollaaminen on jatkunut internetissä vielä pitkään conin jälkeenkin, ja viimeisimpänä itse Koi Kana on ärähtänyt, ettei oikeastaan edes tiedä miksi on moisen ihmisonnettomuuden kanssa hengannut. Tällaisessa valossa monelta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että conin työryhmä on mahdollisesti käyttänyt ohjelmasekaannuksia omien mokiensa peittelyyn. Vai kuinka moni osaava tapahtumanjärjestäjä päästäisi kokemattoman 15-vuotiaan hoitamaan yhtä tärkeimmistä järjestelyihin kuuluvista tehtävistä?

Kokemattomaksi (vaikkakin hieman eri mielessä) ei sitä vastoin voi kutsua ainakaan Kotaa; viimeisimpien tietojen mukaan tämä nimittäin on aloittanut tankotanssin treenaamisen. Päästäänkö Desu- tai jossain muussa conissa kenties ihailemaan hieman erilaista cosplay-tanssiesitystä, vai säästääkö neito taitojensa esittelyn astetta privaatimpeihin tilaisuuksiin?

Lopuksi vielä yli-innokkaille juorujen lähettelijöille tiedoksi, että Gossipdesu ei ole järin kiinnostunut pissakakkahuumorin viljelystä. Kannattaa kokeilla onneaan vaikka kuvalaudalla!

Bakacon-reportaasi

Posted in Conijatkot, Draama, Tissit on Touko 1, 2009 by gossipdesu

Tätä postausta on varmasti itse kukin odotellut kieli pitkällä – kävijämääränsä puolesta Tyhmäcon kun ylsi luultavasti samankaltaisiin lukemiin viimevuotisen Kirsikankukkaconin kanssa, eikä läheskään kaikilla siis ole omakohtaista kokemusta Pieksämäen kommelluksista. Onneksi Gossipdesu pelastaa! Kuten aiemmin jo vihjailtiin, oli conin ohjelmavastaava todellakin tuntunut keskittyvän lähinnä itselleen mieluisten ohjelmanumeroiden (yaoi + Koi Kana) säätämiseen ja jättänyt kaiken muun joko hoitamatta tai muiden niskoille. Tämän sai tuta nahoissaan myös kansainvälisestikin menestynyt tanssiryhmä FinnPARAnoids; kun neidot huomasivat saaneensa ennakkoon aivan väärää tietoa ohjelmien alkamisajoista, ehtivät nämä hädin tuskin vaihtaa esiintymisasut ylleen ennen ohjelmanumeronsa alkamista.

Hieman kiire taisi tulla myös pusupiiripaneelin järjestäjille, sillä edes psykologiantaidoistaan tunnettu Vaha ei ollut saanut paikalle yhtään autenttista rinkinuohoajaa. Paneelissa Akurokujen oikeuksia puolustanut hiusihme paljasti nimittäin itse myöhemmin ainoastaan ”näytelleensä” ohjelmanumeron ajan.

Aivan puhtaita jauhoja pussissaan ei tainnut olla Desuconinkaan porukoilla – huhujen mukaan nämä käyttivät markkinoinnissa apuna Skenen cosplayvalioita Näkkäriä ja Hapankaalia, ja liput menivät kuin kuumille kiville. Silminnäkijähavaintojen mukaan koko conin parhaat bileet löytyivät muutenkin varsin ironisesti juuri desuhuoneesta, jonka kattoon asti noussut tunnelma pysyi yllä baarijatkoillakin aina pikkutunneille saakka. Myös Gossipdesun suosikkipari Haltiapoika ja Lökäpöksy bongattiin kyseisiltä jatkoilta varsin tiiviissä tunnelmissa.

Kuuleman mukaan kuvien lisäksi paikan päältä otettiin myös ”yksityistä” videomateriaalia, jota on conin jälkeen jaettu vain harvoille ja valituille. Löytyykö nauhalta skandaalipaljastuksia, privaattipusupiiri vai kenties jotain vieläkin shokeeraavampaa, jos se on kerran päätetty pitää vain pienen piirin tietona? Itse Bakaconissa ei kuuleman mukaan nähty yhtään julkista pusupiiriä, joten jollainhan se on pitänyt paikata. Lisävihjeitä odotellessa!

Tyhmäilyä tiedossa

Posted in Conijatkot, Draama, Homoilu on huhtikuu 24, 2009 by gossipdesu

Lähtölaskenta Suomen tyhmimpään animetapahtumaan on käytännössä ohi, Bakaconhan alkaa Pieksämäen (toivottavasti) aurinkoisessa kaupungissa oikeastaan jo tänään! Aivan ilman välikohtauksia ei conin järjestäminen ole sujunut. Ennakkoarvelujen mukaan conin ohjelmavastaava ei nimittäin välttämättä ole ollut aivan tehtäviensä tasalla, ja neiti itse on osoittanut nämä luulot aivan oikeiksi toimittamalla coniteassa lähinnä tyhjää. Onko tämä viimeinen naula neidin tapahtumanjärjestämisarkkuun, vai aikooko tämä jatkossakin jatkaa conien torpedoimista organisointikyvyillään?

Hieman erilaisesta ”torpedoimisesta” saattaa olla kyse Työkalun ja Hapankaalin matkatessa kohti conia. Kuuleman mukaan herrasmiehet ovat sopineet tapaamisia conijunan vessaan, ja loput voinee itse kukin päätellä itse. Nähtäväksi jää, jatkuuko sodomiitteily itse Jeesuksen siunaamalla Bakaconin maaperällä ja kehkeytyykö tästäkin conista kenties yksi suuri pusupiiri.

Gossipdesu on muuten viime aikoina saanut postilaatikkoonsa huolestuttavan vähän huhumateriaalia, mikä on tietysti johtanut huomattavasti harventuneeseen päivitystahtiin. Blogi on jo parissa kuukaudessa onnistunut vakiinnuttamaan itselleen uskollisen lukijakunnan, mutta Gossipdesun tulevaisuus on vaakalaudalla jos juorut ehtyvät ennen aikojaan. Mehukkaimpia con- ja muita juoruja odotellessa!